LC Ronjat Ilmatieteenlaitoksella

17.3.2023

Huipulla tuulee Ronjat!

LC Rovaniemi/Ronjat olivat Ilmatieteenlaitoksen Rovaniemen alueyksikön vieraana, jonka päätehtävänä on ennustaa pohjoisen lento- ja sotilassäätä. Illan isäntänä oli Sanna Ronjan aviomies me-teorologi Alberto Blanco Sequeiros, joka on ennustanut säätä Rovaniemellä parikymmentä vuotta.

Säännöllisiä säähavaintoja on tehty Rovaniemellä vuodesta 1956 ja meteorologista toimintaa on ollut vuodesta 1962. Ilmatieteenlaitoksen meteorologit työskentelevät virkamiesvastuulla, ja he ovat siten vastuussa ennustuksistaan. Vuoden 1982 Mauri-myrsky oli huonosti ennustettavissa ja siitä syntyi jälkipuintia. Ilmatieteenlaitoksen asiakkaita ovat mm. Finavia sekä puolustus- ja ilma-voimat. Rovaniemen yksikkö toimii ympäri vuorokauden 13 hengen voimin, 3 henkilöä vuorossa. Ilmatieteenlaitos palvelee myös yksityisiä tahoja: milloin tuulivoimayhtiöt kysyvät tuuliolosuhteista seuraavaksi kahdeksi viikoksi ja milloin kysytään, voidaanko Rukan mäkihyppykisat järjestää.

Alberto Blanco Sequeiros on tehnyt uraauurtavaa työtä mm. lumivyöryvaroituspalvelun ja sääen-nustamisen laatusertifikaatin kehittämisessä. Lumivyöryvaroituspalvelu toimii 6 tunturikeskuk-sessa, ja sertifikaattia on viety 50 maahan maailmassa. Myös Islannin tulivuoren purkausten tuhka-pilvihavainnot tehtiin ensimmäisenä Suomessa Rovaniemellä vuonna 2010.

Olipa jännittävä ja tunnelmallinen ilta Ilmatieteenlaitoksen tornissa iltavalaistuksessa. Paikalla oli 16 Ronjaa niin vanhoja kuin uusiakin. Kevään tärkein aktiviteetti on hyväntekeväisyyskeskus Rita-rinne 12 ukrainalaisten hyväksi. Sinne voi viedä lahjoituksia joka torstai klo 16-19. Lahjoitukset me-nevät paikallisille ukrainan pakolaisille tai lähetettäväksi Ukrainaan.

LC Rovaniemi/Ronjat kiittää Albertoa tarinoista ja tarjoiluista. Parasta meteorologin työssä lienee auringon nousut ja laskut, näihin kuviin – näihin tunnelmiin.

Jutun teksti ja kuvat LC Rovaniemi/Ronjat Merja Lämsä