LC Hilimoihin otettiin ensimmäinen miesjäsen

20.9.2026

Kauden ensimmäisessä klubi-illassa otettiin kaksi uutta jäsentä; Heikki Putula ja hänen kummina toiminut puolisonsa Merja Jumisko-Putula, klubin varapresidentti Anja Keinänen, presidentti Katja Särkelä, jäsenkummina toiminut Nina Särkelä ja uusi jäsen Henna Juurikka.

LC Pudasjärvi Hilimojen toimintakauden avauksessa maanantaina 11.9. oli runsaasti ohjelmaa. Klubin pitkäaikaiselle jäsenelle Elvi Räisäselle luovutettiin, hänelle täytenä yllätyksenä, Melvin Jones -jäsenyys, joka on kunnianosoitus Melvin Jonesille, Lions Club Internationalin perustajalle. Se on korkein kunnianosoitus, jonka Lionsklubien kansainvälinen säätiö voi antaa. LCFI on suureksi osaksi juuri jäsenohjelman kasvun ansiosta pystynyt huolehtimaan humanitaarisista tarpeista eripuolilla maailmaa sijaitsevilla paikkakunnilla. 

Arvokasta tunnustusta oli luovuttamassa klubissa vieraillut piirikuvernööri Anja Kiuru. Hänen mukaansa lion Elvi on toiminut tuntejaan laskematta Hyvän Olon messujen koordinaattorina sekä klubin erilaisissa palvelutehtävissä vuodesta 2013 lähtien. Hän on hoitanut klubin tehtävistä presidentin, sihteerin, nuorisovaihtajan- ja tiedotusvastaavan tehtävän. L-piirin tehtävänä on 2. lohkon puheenjohtajuus. Elviä kuvailtiin taitavaksi hyväntekijäksi sekä klubin hyväntuuliseksi ilopilleriksi.

Klubiin otettiin uusiksi jäseniksi Henna Juurikka ja Heikki Putula, joka on klubin ensimmäinen miesjäsen. Nyt klubissa on 22 jäsentä. Klubilaisilla tuntui olevan tiedossa muitakin uusia jäsenehdokkaita.

Piirikuvernööri Kiuru totesi, että leijonat tunnetaan hyvän tekemisestä. 

-Olemme vuosikymmenten ajan auttaneet lähellä ja kaukana. Keräämillämme varoilla on autettu, kun kotikonnuilla on tarvittu kuljettamaan vanhuksia kirkkopyhän viettoon, kun talvisin on tarvittu hiekoitusta vanhuksien pihapoluille, kun tulva tai tulipalo on vienyt perheiden omaisuuden tai kun lähisairaalan lastenosastolle on tarvittu leikkikaluja. Pyyteetön ja vilpitön halu auttaa on näinä epävarmoina aikoina todella tarpeen. Kaipaamme hyviä tekoja, rinnalla kulkijoita, kuulevia korvia ja apuun ojentuvia käsiä – ilman taka-ajatuksia, vaatimuksia vastapalveluista, totesi Kiuru.

Täytekakkukahvien jälkeen piirikuvernööri Kiuru ja piirin koulutuskoordinaattori Veli-Matti  Alanärä pitivät koulutustuokion leijonatoiminnasta. Kiuru kertoi Pudasjärvellä käynnin olevan piirikuvernöörinä hänen ensimmäinen klubivierailunsa. Heti seuraavana iltana on jo seuraava vierailu LC Keminmaahan. Kiuru on LC Keminmaa Neidonkenkien jäsen.

Heimo Turunen