LC Kuusamon toimintaa - Aurinkosähköä ja kaksi uutta maailmanennätystä

2.8.2022

Aurinkosähköt talkoovoimin

Lions Club Kuusamo sähköisti ja kunnosti Kuusamon Tunturisiskojen ja -veikkojen eräkämpän.

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin historian ensimmäistä Talonpöytä Festiä Ravintola Talonpöydässä. Samalla kilpailtiin kengänpotkaisun maailmanmestaruuskisoissa. 77 osallistujan osallistujamaksut käytetään Lions Club Kuusamon kautta paikkakunnan nuoriso- ja vanhustyön tukemiseen. Parhaillaan Lions Clubilla on käynnissä partiolippukunta Kuusamon Tunturisiskojen ja -veikkojen Oijusluoman eräkämpän varustaminen aurinkosähköllä, ikkunoiden maalaus ja muu kunnostus. Projektipäällikkönä toimineen LC Kuusamon Jouko Niikkosen mukaan töitä on tehty kuukauden aikana talkoovoimin yli 300 tuntia. Kunnostustyöt valmistuivat sunnuntaina.

– Sinänsähän tämä on hauska paikka, kun vieressä on ollut Kuusamon ensimmäinen vesisähkövoimalaitos, mutta Oijusluoman eräkämpässä ei sähköjä ole ollut. Sähköä tarvitaan kesälläkin esimerkiksi kellarin valaistukseen ja piensähkölaitteiden lataukseen. Syksyllä ja talvella ne helpottavat askareita ulkonakin, kun on jo pimeää, kertoo Niikkonen.

Lions Club on maalannut eräkämpän yli kymmenen vuotta sitten. Valkoisella maalatut osat olivat hilseilleet, joten niiden maalipinta oli hyvä uusia. Alun perin majalle lähdettiin asentamaan vain aurinkosähköä, mutta tilanteen nähtyään Lions Club päätti tehdä kerralla perusteellisemman remontin. Tarvittavat materiaalihankinnat olivat noin 4000 euroa, mistä puoleen saatiin rahoitus Arne Ritari Säätiöltä.

– Kunnostimme kellarin ja teimme sinne lattian. Kellarilämpötila on sopiva aurinkosähköjen akustolle. Lisäksi korjasimme kämpälle johtavan huonon ja kivisen tien, Korpela sanoo.

Eräkämpän kunnostaminen ja erityisesti aurinkosähkö saavat Kuusamon Tunturisiskojen ja -veikkojen lippukunnanjohtajalta Lotta Sumioiselta kiitosta.

– Suurin osa leiritoiminnasta on täällä meidän omalla paikalla Oijusluoman eräkämpällä. Tänne on hyvä pystyttää teltat, Sumioinen aloittaa.

– Aurinkosähkö on ehdottomasti iso plussa. Meidän tilanteessamme kaikista parasta vaihtoehto. Ilman aurinkosähköä ei hanketta olisi edes laitettu eteenpäin, Sumioinen jatkaa.

Kuusamon Tunturisiskot ja -veikot järjestävät Oijusluoman eräkämpällä koulutuksia, retkiä ja leirejä.

Kämppävoutina majalla toimii Paavo Hietala. Hän organisoi muualta saadun laavun siirron ja kunnostuksen eräkämpän tulipaikalle. 

LC Kuusamon Jouko Niikkonen (vas.) ja Tauno Korpela (oik.) onnittelevat uuden maailmanennätyksen tehnyttä Pertti Kilpijärveä ja jälkikasvua.

Kaksi uutta maailmanennätystä kengänpotkaisun MM -kisoissa

LC Kuusamo järjesti Talonpöytä festien yhteydessä perinteiset Kengänpotkaisun MM -kisat.

Kilpailuväline on suosittu kesäjalkine crocs. Kisa saatiin pitää erinomaisissa oloissa uudella paikalla. Aiemmin kisa on käyty Sokos keskuksen pihalla, urheilukentän pysäköintialueella ja Kelanrannassa. Kisapaikka ja tuuliolot olivat suotuisat ja kisoissa saavutettiin kaksi uutta maailmanennätystä. Muutenkin tulostaso oli erinomainen. Jasmiina Heikkinen paransi alle 9 -vuotiaiden tyttöjen sarjassa ennätystä yli metrillä lukemaan 13,00 m. Pertti Kilpijärvi paransi omissa nimissään ollut miesten sarjan ennätystä yli kahdella metrillä tuloksella 25.90 m. Kengän lennon pituuden mittaus suoritettiin satelliittipaikannukseen perustuvalla tarkalla GPS -laitteella. Kisan säännöt on aikanaan laatinut Olli Ranua ja MM-kisoja on pidetty yleensä venetsialaisten yhteydessä vuodesta 2014 lähtien.

Yhteensä osallistujia oli tänä vuonna 77 ja kisasuorituksia kertyi n. 100 kpl. Osallistujamaksut käytetään lions -klubin kautta paikkakunnan nuoriso- ja vanhustyön tukemiseen. Parhaillaan on klubilla käynnissä partiolippukunta Kuusamon Tunturisiskojen ja -veikkojen Oijusluoman erämajan varustaminen aurinkosähköllä, ikkunoiden maalaus ja muu kunnostus.

Eri sarjojen osanottomäärät ja parhaat tulokset olivat: tytöt 0-9 v (6 osallistujaa) Jasmiina Heikkinen 13.00 m (ME), pojat 0-9 v (24 osallistujaa) Kasperi Pitkänen 13.53 m, tytöt 10-16 v (7 osallistujaa) Senja Pesonen 14.42 m, pojat 10-16 v (8 osallistujaa) Veeti Pyy 19.45 m, naiset 17-59 v (14 osallistujaa) Jenny Manner 15.30 m, miehet 17-59 v (14 osallistujaa) Pertti Kilpijärvi 25.90 m (ME), naiset yli 60 v (1 osallistuja) Pirjo Luukko 8.22 m ja miehet yli 60 v (3 osallistujaa) Martti Tuovila 13.32 m. Sarjojen kolmelle parhaalle on ilmoitettu tekstiviestillä ja kunniakirjat on haettavissa Ravintola Talonpöydästä sen aukioloaikoina.