Kummilapset Sri Lankassa

Lue tästä uusin Sri Lankan kummilapsitoiminnan tiedote

Kummilapsitoiminta Sri Lankassa on Suomen Lions-liiton vanhin yhtäjaksoinen kansainvälinen avustusohjelma, joka on toiminut jo vuodesta 1986.

Yhteistyötä tekevät 24 Sri Lankan lionsklubia ja Suomen Lions-liiton kummilapsitoimikunta.

Kummilapseksi hyväksytään pääsääntöisesti 5-14-vuotias lapsi, jonka koulumenestys on lupaava. Yleensä nämä lapset ovat isästään orpoja ja perheen toimeentulo on niukka. Perheen kuukausitulot saattavat olla vain 10-40 euroa.

Koulutusavustuksena lapsen perhe saa

  • peruskoululaiselle 10 euroa/kk
  • lukiolaiselle ja ammattikoululaiselle 15 euroa/kk
  • yliopisto-opiskelijalle 30 euroa/kk

Koulutuksen eteneminen ja maksujen perille meno perheelle tarkistetaan vuosittain suomalaisten yhteys-leijonien Sri Lankaan tekemien yksityisten matkojen aikana.

Kummina voi olla kuka tahansa yksityishenkilö tai yhteisö. Kummi maksaa avustuksen kerran vuodessa eli 120, 180 tai 360 euroa riippuen lapsen iästä.

Hallintokuluina kummilta peritään 10 euroa/vuosi kattamaan toimisto-, postitus-, pankki-, ym. kuluja.

Vapaaehtoistyön ansiosta hallintovaroista jää vuosittain osa käyttämättä. Näillä rahoilla hankitaan lapsille koulutarvikkeita ja annetaan stipendejä.

Toiminta vuonna 2020

  • avustuksia saavia kummilapsia oli 1014,
  • koulutusavustusmaksuja ja kummien lahjarahoja lähetettiin Sri Lankaan 184 040 euroa,
  • toiminnan hallintotuotot olivat 10 140 euroa (10 euroa/kummi),
  • toiminnan kiinteät kulut olivat 2 612,5 euroa.
  • hallintotuoton ylijäämä jaettiin lapsille joulukuussa ylimääräisenä stipendirahana

L-piirin alueella

  • keväällä 2023 koulutusavustusta sai 45 kummilasta
  • avustuksia maksetaan vuosittain n. 7000 euroa

Lisätietoa:

Lions-liitto: https://www.lions.fi/toiminta/lapset-ja-nuoret/sri-lankan-kummilapset/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Kevään 2021 webinaari:

https://www.youtube.com/embed/ku1iKXa5Ul4


Kummilapsityön yhteyshenkilö L-piirin alueella:

Raija Hilke

LC Rovaniemi/Petronella

raija.hilke(at)lions.fi

040-8396470


Otathan yhteyttä, jos kummitoiminta kiinnostaa!