Ehdota Vuoden Hyväntekijää

4.3.2024

Sinulla on nyt mahdollisuus ehdottaa Vuoden Hyväntekijää ja Vuoden lion Hyväntekijää, jotka palkitaan 8.10. lionstoiminnan Hyvän Päivänä.

Vuoden Hyväntekijä on leijonahenkinen persoona, joka luo ja ylläpitää yhteisymmärrystä, toimii epäitsekkäästi ja puolustaa heikompia. Hän rohkaisee muita ihmisiä kehittämään paikkakuntaa ja yhteisöä ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä, eikä lunasta menestystään toisten kustannuksella. Vuoden Hyväntekijä auttaa lähimmäisiään heidän koettelemuksissaan ja muistaa myös kiittää.


Tee ehdotuksesi

Vuoden Hyväntekijää voivat ehdottaa kaikki suomalaiset 15.5.2024 mennessä. Ehdotettavan ei tarvitse olla lionstoiminnassa mukana. Kuka sinun mielestä tulisi palkita merkityksellisimpänä Vuoden Hyväntekijänä?

Lähetä ehdotuksesi >>

Kerro ehdotuksessasi palkittavan nimi ja kuvaus hänen toiminnastaan ja sen vaikutuksista. Liitä mukaan ehdottajan yhteystiedot.

Jatkoon päässeet ehdotukset julkistetaan toukokuun lopussa yleisöäänestykseen. Suomen Lions-liitto palkitsee vuosittain Hyvän Päivänä 8.10. Vuoden Hyväntekijät. Ensimmäisen kerran Vuoden Hyväntekijät valittiin vuonna 2015.

Lisäksi Hyvän Päivänä palkitaan Vuoden lion Hyväntekijä, jota voivat ehdottaa lionsklubit ja klubilaiset.

Vuoden Hyväntekijä -ehdotuksia tehneiden kesken arvomme kolme lahjakorttia.

Lisätietoja: viestinta@lions.fi ja Suomen Lions-liitto

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Hyvän Päivänä tehdään hyvää

Hyvän Päivä koskee kaikkia noin 18 000 vapaaehtoistyöhön sitoutunutta lionia yli 800 lionsklubissa eri puolilla maata. Valtakunnallisen Hyvän Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota lionien vapaaehtoiseen palvelutoimintaan ja tehdä samalla tunnetuksi paikallista lionstoimintaa ja kertoa klubien monista tavoista tehdä hyvää.

Hyvän Päivä on myös Lions-järjestön perinteinen kansainvälinen palvelupäivä, jota vietetään ympäri maailmaa. Järjestön perustaja Melvin Jones kutsui ensimmäisen vuosikokouksen koolle Texasiin, Dallasiin vuonna 1917 ja kokouksen alkamisajankohdan muistona lioneilla on tapana viettää palvelupäivää joka syksy 8.10. järjestön iskulauseen We Serve - Me palvelemme mukaisesti.