Piirikuvernööri Katrin kesäkuun 2026 piirikirje

30.6.2026

Lämmin kiitos kuluneesta toimintavuodestamme! Erityisen iloinen olen klubien lisääntyneestä halukkuudesta hakea aktiivisesti uusia jäseniä. Klubeissa on ymmärretty, että aktiivista jäsenhankintaa tulee tehdä koko ajan, ettei meidän tarvitse miettiä, kuka johtaa esimerkiksi omaa klubiamme, kun jäsenet ikääntyvät.

Toinen asia, jopa pienen ylpeyden aihe on lohkojen puheenjohtajien aktiivisuus. Teille on tullut lisää vastuuta ja tehtäviä, mutta niistä on suoriuduttu erinomaisesti. Yhteydet klubeihin ja yhdessä toimimiseen motivointi ovat näkyneet. Mahtavaa.

Kolmantena nostan esille GAT-tiimin, joka on osaava ja toimelias. Järjestömme valmennuksissa on käyty ahkerasti ja nyt on osaamisen pääomaa myös jaettavaksi tuleville toimijoille. On arvokasta, että piirissämme on monta leijonaa, joilta voi kysyä asioista. Tämä on suuri etu klubeille.

Lue Katrin piirikirje tästä