L-piirin vuosikokous 10.5.2025

Lions L-piirin vuosikokous pidettiin Kuusamossa Ravintola Talonpöydän tiloissa Kuusamossa. Paikalle oli saapunut reilut 50 kokousedustajaa tai muuta lionia. Kokous avattiin laulamalla Leijonahenki lion Veli Pohjosen haitarimusiikin säestyksellä. Kokouksen aluksi kappalainen Marja-Leena Tahkola luki poisnukkuneiden lionien nimet ja PDG Raija Väre sammutti kynttilät jokaisen kohdalla. Piirikuvernööri Jouko Niikkonen lähetti Seppelepartion sankarivainajien muistomerkille.

Ennen virallisen kokousosuuden aloitusta valmentaja ja entinen huippulautailija Satu Järvelä kertoi omasta urastaan ja tahdon ja motivaation sekä motivoinnin merkityksestä huipputulosten saavuttamiseksi.

Edellisen kauden piirikuvernööri Tiina Pesola esitteli kautensa 2023-2024 toimintakertomuksen ja piirin taloudenhoitaja Päivi Frantti esitteli tilinpäätöksen. Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin kauden 2023-2024 piirihallitukselle.

Tulevan kauden 2025-2026 piirikuvernööri Katri Virtanen esitteli toimintasuunnitelman kaudelleen ja taloudenhoitaja talousarvion. Talousarviossa on peikkona määrärahojen mahdollinen väheneminen. Määrärahoihin kuitenkin voidaan vahvasti vaikuttaa positiivisella jäsenkehityksellä.    

Piirikuvernööriehdokas Katri Virtanen ja varapiirikuvernööriehdokkaat Anja Kiuru ja Pekka Maijala esittelivät itsensä. Esittelyjen lopuksi järjestettiin äänestys, jossa kaikki ehdolla olleet esiteltiin virkoihinsa seuraavaksi toimintakaudeksi.

Entinen Lions-liiton johtaja ja nykyisin Kutsu lioniksi -kampanjajohtaja PCC Sanna Mustonen piti esitelmän jäsenhankinnasta ja jäsenyydestä ja Kutsu leijonaksi -kampanjasta.

Piirisihteeri Kimmo Mustonen esitteli piirin osalta jäsenhyvinvointikyselyn tulokset. Lisäksi esiteltiin Kuusamoon tulevaa talven Nuorisoleiriä, joka pidetään Oivangissa. Päätettiin myös ensi vuoden vuosikokouksen ajankohdasta, joka on 18.4.2026.

Arne Ritari-säätiön pj Matti Mälkiä piti puheen Arne Ritari-säätiön Lions-ritareille ja Vuokko Jokela piti myös puheen. AR-kilpi on edelleen LC Pudasjärven hallussa.

Varsinaisen kokouksen lopuksi piirikuvernööri muisti ansioituneita lioneita jakamalla ansiomerkkejä. PDG Veijo Nurmikumpu jakoi LCIF:n puolesta ansiomerkit Helena ja Pauli Havukaiselle. Myös edellisen kauden piirikuvernööri jakoi ansiomerkkejä kaudeltaan päivän kokouksen päätteeksi.

Teksti ja kuvat:

Pekka Maijala, LC Rovaniemi/Napapiiri
2. varapiirikuvernööri kaudella 2025-2026

Kokouskuvia (klikkaa otsikkoa)

Iltajuhla 10.5.2025 

Vuosikokouksen iltajuhla pidettiin Ravintola Talonpöydässä klo 18.00 alkaen.

Piirikuvernööripari Jouko ja Anna-Liisa Niikkonen ottivat juhlavieraat vastaan. Juhlan alussa piti PDG Veijo Nurmikumpu puheen Melvin Jones -jäsenille ja Arne Ritari-säätiön pj Matti Mälkiä piti puheen Arne Ritari-säätiön Lions-ritareille. Juhlapuheen piti Suomen Lions-liiton PCC Sanna Mustonen. Piirikuvernööri jakoi lisää ansiomerkkejä iltajuhlassa.

Herkullisen illallisen lisäksi tarjolla oli elävää musiikkia, josta vastasi kahden nuoren orkesteri Hilla ja Arttu / Duo Helinä.